Ravintola Bon Vivant

Ms Silja Serenade

Bon Vivant on fine dining -ravintola, joka sai nykyisen ilmeensä 2019. Alkuperäisen hienostuneen ja tyylikkään ilmeen loi 1990 Studio Tomevski, jossa Heikki oli opiskelijana aikoinaan töissä. Ravintola ei kuitenkaan täyttänyt toiminnallisesti enää nykyisiä vaatimuksia jamuutos tuli ajankohtaiseksi. Graafinen ilme uusittiin tyylitellyksi ja moderniksi ja ruokalista uusittiin teemalla ”nordic kitchen”. Sisustuksen ilme muutettiin samalla pohjoismaisen vähäeleiseksi; pienillä yksityiskohdilla ja viitteellisillä elementeillä kuvattiin pohjoista luontoa ja värimaailmaa. Väreinä käytettiin uuden graafisen ilmeen mukaisesti sinisen eri sävyjä, terästä ja kontrastina tummaa puuta. Seinäkkeissä koristeena on ”jäähileet” talvisessa rantakaislikossa ja mattokuviointi on muistuma syksyisestä metsästä puun oksineen. Ravintola on suunniteltu siten, että sinne pystyy järjestämään istumapaikat erikokoisille seurueille. Neljän henkilön pöydät koostuvat kahden paikan pöydistä, jolloin on mahdollista kattaa 2+2 pöytiä ilman että tila näyttää ahtaalta.

Tilaan liittyy viinibaari ja viinivarasto, jonka lasiseinäisenä avautuu promenadille. Bon Vivantin liikeideaan kuuluu korkealaatuinen ja laaja viinivalikoima, jonka nyt näkee myös laivan kävelykannelle. Viinibaarin sisustuksessa toistuu sama skandinaavinen ilme kuin ravintolassakin.

Baarissa voi nauttia tasokkaita viinejä laseittain ja tarjontaan kuuluu myös pieniä suolaisia herkkupaloja, tapaksia, jotka ovat lasivitriinissä baaritiskin päädyssä näkyvissä promenadelle päin.

Aprocos Ky
Paciuksenkuja 1
00270 Helsinki, Finland
+358 50 5453273 /H Mattila
Y-tunnus: 0635846-8


© Aprocos | Sivusto: Teemu Räty